Akustikusneurinooma ja työelämä
17.5.2024
Rohkeasti kohti uutta
Minnalla diagnosoitiin akustikusneurinooma vuonna 2018. Tuolloin hän työskenteli ensihoitajana ambulanssissa. Liikkuva auto toi diagnoosin myötä omat haasteensa, joten Minna uudelleenkouluttautui. Nyt hän tekee tekee töitä kotisairaanhoidossa ja kokee olevansa juuri siinä missä pitää. Minna kannustaa muita samassa tilanteessa olevia puhumaan työyhteisössä avoimesti akustikusneurinoomasta ja olemaan armollinen itseään kohtaan.
Ensihoitajasta sairaanhoitajaksi
Diagnoosin jälkeen akustikusneurinooma alkoi melko nopeasti vaikuttaa työkykyyni. Väsyin todella helposti ja yövuoroista tuli erittäin haastavia. Tasapainoni heikkeni ja lopulta puoli vuotta myöhemmin hoitava lääkärini suositteli uudelleenkoulutusta. Päivitin lähihoitajan tutkintoni ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajan tutkintoon ja vaihdoin työpaikkaani kotisairaanhoitoon, missä työajat ovat säännölliset ja työskentelyolosuhteet tasaiset; ei liikkuvia ja keinuvia alustoja, riittävä valaistus, eikä vuorotyötä.
Haasteista onnistumisiin
Ambulanssissa työskennellessäni haastetta toi vuorotyö. Olin yövuorojen jälkeen todella väsynyt ja kirjaimellisesti kävelin päin seiniä. Kaikki voimani meni pystyssä pysymiseen, sillä liikkuvassa autossa oli todella hankala tehdä töitä. Myös hämärässä työskentely oli todella haastavaa huonon tasapainon vuoksi. Työvuorojen jälkeen kotona oli hyvin väsynyt tyyppi, joka ei jaksanut juuri sohvalta nousta ja tämä vaikutti tietenkin myös perhe-elämään ja vapaa-aikaan.
Nykyään työni luonne on sellainen, että kohtaan yhden asiakkaan kerrallaan ja pystyn keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Myös työtila on rauhallinen ja esimerkiksi puhelut hoituu kuulokkeiden kautta, jolloin mahdollinen taustahäly ei häiritse. Koen, että nykyiset järjestelyt työpaikallani tukevat hyvin työssäjaksamistani. Lisäksi voin tauottaa työtäni ja pitää pieniä taukoja pitkin päivää.
Tukea ja ymmärrystä
Kun sairastuin, silloinen työnantajani oli todella ymmärtäväinen. Jouduin olemaan huimauksen vuoksi paljon pois töistä ennen lopullista päätöstä uudelleensijoituksesta/-koulutuksesta. Päätin kouluttautua, koska ammattiani vastaavia töitä ei silloin ollut muissa toimipisteissä tarjolla. Sain todella paljon tukea päätökselleni työnantajan ja työyhteisöni puolelta. Myös nykyinen työnantajani on hyvin ymmärtäväinen mikäli joskus joudun huimauksen vuoksi olemaan pois töistä. Tätä tosin tapahtuu todella harvoin.
Tällä hetkellä koen, että työpaikallani ymmärretään sairauteni. Leikkauksen yhteydessä toinen korvani kuuroutui täysin. Se on ehkä ”näkyvin” asia työyhteisössä. Palavereissa sijoitun niin, että kuuleva korvani on puhujan puolella. Työkaverit ymmärtävät, etten välttämättä kuule kaikkea, mitä sanotaan eivätkä ihmettele, jos hälyisässä ympäristössä tuijotan heidän suutaan. Olen oppinut lukemaan huulilta aika hyvin.
Uskon, että jokaisella pilvellä on kultareunus. Minulle se toi uuden ammatin, työnkuvan ja työyhteisön.
Avoimuus avainsanana
Olen kertonut avoimesti sairaudestani ja sen vaikutuksista sekä yksikorvaisuudestani. Näin on vältytty väärinymmärryksiltä, ja työkaverit tietävät etten tahallaan jätä vastaamatta, jos joku kysyy tai puhuttelee. He tietävät etten oikeasti ole kuullut ja tulevat juttelemaan kasvokkain. Monia kiinnostaa, mikä akustikusneurinooma oikeastaan on. Olenkin rohkaissut ihmisiä kyselemään ja mielelläni vastannut kaikkiin kysymyksiin. Mitä avoimempi olen, sitä paremmin minua ymmärretään.
Työ ja vapaa-aika tasapainossa
Tällä hetkellä koen tekeväni työtä, joka on minulle tarkoitettu, joten motivaatiota ei tarvitse paljon etsiä. Olen valtavan kiitollinen, että saan ja pystyn tekemään juuri tätä työtä, osana juuri tätä työyhteisöä.
Työssä jaksamista tukee paljon myös rakas kuntosaliharrastus, joka tuli takaisin kuvioihin vasta leikkaukseni jälkeen pari vuotta sitten.
Myös riittävä uni ja säännöllinen rytmi tukee jaksamistani. Menen nukkumaan aikaisin ja herään aikaisin, oli sitten arki tai viikonloppu.
Aina ei pysty tai jaksa. Silloin voi nostaa kädet pystyyn ja todeta, että katsellaanpa
joku toinen päivä josko sitten.
Kannustuksen sanat
Pää pystyyn ja haasteita päin! Olihan se iso asia, kun jouduin jättämään työni ensihoidossa. Se oli kuitenkin työ, mitä rakastin. Hetken murehdin ja märehdin, että mitä minä nyt teen, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna tämä oli parasta mitä minulle saattoi tapahtua. Sain tilaisuuden tarkastella työelämää uudelleen ja miettiä, mitä halusin tehdä. Uskon, että jokaisella pilvellä on kultareunus. Minulle se toi uuden ammatin, työnkuvan ja työyhteisön. Kannustan olemaan avoin ja keskustelemaan, kertomaan sairaudesta ja sen tuomista haasteista.
Toisaalta kehotan myös armollisuuteen itseä kohtaan. Vaikka aina ei pysty tai jaksa, ei se tarkoita, että olet laiska tai huonompi kuin muut. Silloin ei tarvitse puskea hampaat irvessä, vaan välillä voi nostaa kädet pystyyn ja todeta että katsellaanpa joku toinen päivä josko sitten.