Syyskokouksen 14.11. 2020 päätöksiä

20.11.2020

Syyskokous toteutui suunnitellusti lauantaina 14.11.2020 Turussa ja verkossa. Paikanpäällä oli vain neljä osallistujaa, mutta verkossa lisäksi 24. Sääntömääräisen kokouksen päätökset pystyttiin näin tekemään komeasti. 

Kokous valitsi yhdistyksen puheenjohtajaksi edelleen Päivi Liippolan Raisiosta seuraavaksi toimintavuodeksi. Hallituksen erovuoroisista olivat Tarja Koikkalainen Inkoosta, Erkki Kurtti Turusta sekä Anne Marsela-Kuvaja Espoosta halukkaita jatkamaan ja heidät valittiin seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Lisäksi Arttu Käpylä Akaasta valittiin kahdeksi vuodeksi ja Riitta Tohola Oulusta yhdeksi vuodeksi. 

Suuri kiitos toimintapanoksesta hallitustyöskentelyn jättäville Siw Westerbackille Kemiönsaaresta sekä Mirva Hyöylälle Sodankylästä! 

Toimintasuunnitelma vuodelle 2021 hyväksyttiin ja talousarvio samoin. Jäsenmaksu pidettiin ennallaan. Kuuloliiton kuulopiireihin nimettiin edustajia. 

Yhdistys jakoi Kuuloliiton pronssisen ansiomerkin taloudenhoitaja Irmeli Pihalalle Eurajoelta ja aluevastaava Aila Skyttelle Edsevöstä. Lisäksi kuultiin yhdistyksen ajankohtaisista asioista lyhyet selvitykset.  

Kokous oli varsin keskusteleva ja verkkotoiminnotkin sujuivat kohtalaisen hyvin.