Kuulohermokasvain

nimimerkki

arja

31.12.2017 klo 21:04

Hei
Minulla todettiin ko.kasvain 2010.

Olen ollut seurannassa nämä vuodet ja nyt lokakuussa todettiin että kasvain on siinämäärin pienentynyt ettei seurantaa tarvita.Lääkäri sanoi ettei ole vastaavaan törmännyt ja kyseli mitä olen tehnyt.
Halusinkin kertoa kohtalotoverille mitä tein..
Eli suuri mankunnian annan Jumalalle,puolestani rukoiltiin.
Käytin luontaistuotteista sellaisia joilla on kasvaimia pienentävä vaikutus.Esim.kurkuma,inkuvääri,hainrusto uute,
pakuri.Kartistar valmisteessa on paljon näitä aineita.Myös homeopatian puolelta Silicea D50 on hyvä pään alueen kasvaimissa.
Homeopaatti neuvoimyös jättämään sianlihan pois.Toivon että jollekulle muullekin voisi olla apua näistä vinkeistä.


nimimerkki

PP

3.1.2018 klo 11:14

Hei Arja! 
Hienoa, että tuot tänne kokemuksen, miten Akustikusneurinoomakasvain voi todellakin myös pienentyä. 
Osa kasvaimista kasvaa hyvin hitaasti, osa ei kasva ollenkaan ja osa jopa pienenee. Siksi kasvaimen seuranta MRI-kuvauksin on tarpeen. Moni kokee seurannassa olemisen kovin raskaana, koska epätietoisuudessa on tietysti epämukavaa olla. Sinun kokemuksesi kertoo, että seurannassa oleminen voi lopulta olla hyvin myönteinen asia. 
Hyvää alkanutta vuotta! PP



nimimerkki

hannu matti

11.1.2018 klo 14:47

Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.Hei Arja!!!kysyisin sinulta oliko se kasvain kuinka iso sinulla ja kuinka pian kun se todettiin Sinulla ,aloit käyttämään näitä mainitsemiasi luontaistuotteita? Myös haluaisin kuulla että ,kuinka kauan söit näitä kyseisiä tuotteita.Minulla todettiin tämä kuulohermokasvain magneettikuvissa reilu kuukausi sitten ja olen nyt seurannassa puolivuosittain. jos se kasvaa on vaihtoehtona leikkaus tai sädehoito.mutta luettuani kokemuksesi, ajattelin voisinko kokeilla .samoja tuotteita kuin Sinäkin, jos vaikka saisin niistä jonkinlaista apua. vielä haluaisin kysästä , vieläkö jatkat näitten tuotteiden käyttöä? minkälaisia olivat Sinulla oireet silloin alussa ja jäikö jotain pysyvää haittaa jälelle? esim. kuulon menetys.? toivon kovasti että näistä tuotteista on myös minulle samanlaista hyötyä kuin Sinulle. kiitän kovasti Sinua kokemuksestasi


nimimerkki

Pera

26.5.2018 klo 19:39

Höpö höpö
Kaikki nämä ihmeparantumiset jotain kukkakaalia syömällä on täyttä humpuukkia.
Kasvain kasvaa tai ei kasva.Itselläni on kausia että kasvannut tai ei ole.Kasvain on ollut 
todettuna 10v.Sitä ennen kukapa tietää?


nimimerkki

Arja

14.10.2018 klo 18:10

Hei Hannu-Matti
Kasvain löytyi sattumalta.
Lähdettiin tutkimaan toista korvaa jossa tinnitusta.
Kasvain oli löydettäessä 1.5cm ja viim. kuvassa n.1cm.
Aloin syödä melko pian mainitsemiani luontaistuotteita
Käytän edelleen näitä mutta enemmän kuuriluontoisesti.
Hyvää jakoa sinulle.