Näköhäiriöt

nimimerkki

Aina jotain

6.6.2016 klo 16:28

Minkälaisia on akun aiheuttamat näköhäiriöt? Vai voiko sitä mistään edes tietää, mikä häiriö johtuu mistäkin?


nimimerkki

Kikkahe

10.6.2016 klo 13:53

Minut on leikattu kolmannen kerran tämän vuoden helmikuussa. Kasvohalvaus on edelleen, mutta jo paljon parempi. Silmä on ollut pahin ongelma mutta sekin on paljon parempi. En osaa sanoa vaivojani näköhäiriöiksi. Tosi hankalaa on katseen kohdistaminen. Musta väri ja lasi ovat pahoja. Maksukortilla on välillä hankala maksaa, kun kortin aukkoa ei näe. Avaan heti suuni että maksusta selviän. 
Silmärasvatkin hankaloittavat näkemistä, mutta ilman niitä ei uskalla olla. 
Minkälaisia haittoja sinulla on?


nimimerkki

Aina jotain

10.6.2016 klo 19:48

No tuota katseen kohdistamis vaikeutta on ja jotenkin tuntuu, kuin katsoisi jotenkin kieroon. Tai että silmät ois eri tasolla. Tai jotain omituista. Kasvohalvaus minullakin oli ja toinen silmä on hitaampi ja pienempi. Viimeksi silmälääkärillä käydessäni, ei silmissä mitään sellaista mikä oireet selittäisi. Ja mielestäni ja muistaakseni ei näitä häiriöitä leikkauksen jälkeen (kaksi vuotta sitten) ollut, vaan ovat tulleet myöhemmin. Kasvaintakin kyllä jouduttiin vähän jättämään ja kontrollikuvaus on pian tulossa. Oireet tuntuu aina lisääntyvän, kun kuvaus lähestyy tai sitten niitä kuvittelee.


nimimerkki

Tipat sumentaa

4.7.2016 klo 14:20

Varsinaisia näköhäiriöitä en ole kokenut. Silmätippoja on laitettava muutama kerta vuorokaudessa ja ne aiheuttavat näkökentässä joksikin aikaa sameutta. Pimeällä ulkovalojen ympärillä saattaa näkyä sädekehä. Tietenkin se voi aiheutua vasta tipuetuista tipoistakin. Sen kanssa kyllä pärjään.


nimimerkki

KaleW 83

5.7.2016 klo 14:10

Katseen kohdentaminen, ja asioiden tunnistaminen on välillä hankalaa. Ensinmainittua voi syyttää karsastuksesta. Tai aivopaineesta arpeutuneita silmänpohjia. Tunnistamisen hitaus voisi johtua aivovammasta, joita tulee tässä leikkauksessa. Väsyneenä näen sinistä valoa. Valon määrä ja katseen suunta vaikuttavat kuuron korvan soimiseen.
Sumea näkö ja silmän kipu johtuvat kuivumisesta, johon on opetusta saatu.
Aivovammoista kuntoutus vaikenee, siitä avaan uuden keskustelun.


nimimerkki

Liisa

2.11.2016 klo 09:52

Katseenkohdistamine! Tajusin että näen kahtena muutama vuosi leikkauksen jälkeen. Olin etisnut aina pisteen jossa näkyy yhtenä eli kääntänyt päätä tai katsetta vasenviistoon. 
Oikean ulkosuoran lihaksen halvaus eli 6. aivohermo kärsinyt leikkauksessa.

Apulaislääkäri kirjoitti minulle, että pieni verisuoni piti polttaa 6. aivohermon reitillä (siis kun vuoti verta leikkauksen aikana).

Ensimmäinen karsastusleikkaus 10 vuoden kuluttua akuleikkauksesta ja seuraava siitä 10 v päästä, sen jälkeen kaksi muuta yritystä löysätä sisäsuoraa lihasta ja lyhentää ulkosuoraa. Nyt ulkosuora on kokonaan halvaantunut, ja edessä isompi viimeinen yritys. josta kerron kuukauden kuluttua.

Minulla on hiotut prismalinssit, maksimimäärä mitä voi hioa (Fresnell-kontaktilinssit hämärtävät ja tekevät kaksiulotteiseksi näkymän)

Pyytäkää lähete karsastuspoliklinikalle :)


nimimerkki

Tipat sumentaa

2.11.2016 klo 19:05

Silmätippoja on käytettävä monta kertaa vuorokaudessa ja se sumentaa hetkeksi näkökenttää. Niin ja hämärässä kirkkaiden valojen ympärillä näkyy sädekehä, johtuneeko silmätipoista. Oikeastaan ei muita näköhäiriöitä ole ollut.